Meidän pennulla on syttynyt pieni lamppu, se päässä pyörivä herne on löytänyt uransa ja idea kontaktista on muodostunut.

Eli tänään aksaillessa olin laskemassa esteitä Intolle sopivaan korkeuteen ja mitä tekee pikku jätkä. No, Intohan suorittaa A:n omatoimisesti ja pysähtyy kontaktille. Jee!

Pikkuisen se oli vinossa, mutta kun sitä siinä ihailin ja yritin tietysti kovasti kehua, niin korjasi sen suoraksi. Vau ja mahtavaa!

Into on myös niin innostunut noista kontaktiesteistä, että kävi bongaamassa myös hallin seinän vieressä olevan puomin alaosan ja kävi tekemässä sinnekin kontaktin.

Siis se puomi oli osissa ja se alaosa oli laitettu ihan vaan maahan makaamaan. Vähän aikaa Iippa sitä mietti ja sovitteli siihen itseään, mutta osasi asettua ihan oikeaan päähän.

Otettiin myös hiukan ohjurikeppejä ja vaikka ko. estettä on treenattu todella vähän ja pikku hiljaa niin silti myös siinä on havaittavissa jotain ajatusta. Kuusi keppiä ohjureilla menee jo ihan kivasti.

Eli toivoa meidän agilityuran suhteen vielä on vaikka suurin osa meidän ”treeneistä” meneekin riehumiseksi ja hullutteluks. Enkä mä millään jaksa ottaa tästä treenaamisesta mitään stressiä ja tehdä mitään vakavasti otettavaa suunnitelmaa.  Lähinnä tehdään fiilispohjalta ilman mitään suuria tavoitteita.

Suurin ongelma meillä on vieläkin tuo vire, hankala opettaa pentua kun heti alusta alkaen vire on katossa ja pentu pitäis väsyttää ensin, että se pystyy oppimaan jotain. Ja kuitenkin pitäis tehdä niin vähän, ettei se väsy ja kyllästy (ainakin kaikkien oppien mukaan).

No, se taitaa kuitenkin olla turha pelko.